Valborg Sundwall

From AFK Wiki
Jump to: navigation, search

Nainen ja kamera

Sanotaan, että elämä alkaa 40-vuotiaana. Valokuvauksessa se voi alkaa jopa yli 50-vuotiaanakin. Näin kertoo itselleen tapahtuneen rouva Valborg Sundwall, helsinkiläinen valokuvauksen harrastaja, joka vieläkin eläkkeelle siirtyneenä on yhä elävästi kiinnostunut valokuvauksesta.

Kun vuonna 1953 ollessani jo 54-vuotias ja isoäiti menin ruotsalaisen työväenopiston valokuvauskurssille, jossa opettajana toimi Per Olov Jansson, jouduin valokuvauksen lumoihin, kertoo rouva Sundwall. Tosin olin ollut jonkun verran kiinnostunut valokuvauksesta jo vuodesta 1938 lähtien jolloin sain lahjaksi halvan, Ruotsista ostetun laatikkokameran. Sillä olin kuvannut silloin tällöin ja vuonna 1951 olin hankkinut ensimmäisen "oikean kameran" eli Kodakin paljekameran, mutta kuten sanottu, vasta Per Olov Janssonin mielenkiintoinen esitystapa aivan kuin avasi silmäni ja näytti tien valokuvauksen maailmaan sytyttäen palavan innostuksen. Menestykset työväenopiston kilpailuissa antoivat uutta intoa, ja siellä saatu kritiikki ohjasi valokuvaustani yhä määrätietoisempaan suuntaan.

Jo saman vuoden lopulla uskaltauduin Janssonin kehoituksesta ottamaan osaa Helsingin ruotsalaisen kameraseuran AFK:n vuosikilpailuun, joka oli tarkoitettu seuran ulkopuolisille valokuvauksen harrastajille, jatkaa rouva Sundwall. Onnistuin saamaan kolmannen palkinnon kolmen kuvan sarjallani ja kansanäänestyksessä sijoituin ensimmäiseksi. Aivan typertyneenä onnesta tulin kotiin tämän ensimmäisen pokaalini kanssa, otin sen jopa mukaan vuoteeseen yöksi - minä 54 vuotias isoäiti! Lukijat tietysti hymyilevät, mutta olen tottunut siihen, että minulle valokuvausinnostukseni vuoksi vähän nauretaan, lisää rouva Sundwall.

Oli selvää, että rouva Sundwall nyt liittyi AFK:n jäseneksi. Eikä hän ollut passiivinen jäsen, joka olisi tyytynyt katselemaan toisten tekemiä kuvia. Hän piti kunnia-asianaan ottaa osaa jokaiseen kilpailuun, jotka usein olivat aihekilpailuja. Niitä varten oli kuvat tosiaan tehtävä. Valborg Sundwall paneutui asiaan hänelle ominaisella peräänantamattomalla innolla. Kun esimerkiksi aiheena oli "Maantie", yritti hän useita ratkaisuja. Paras tulos syntyi, kun hän sai erään työtoverin viemään autollaan hänet Jorvaksen tietä jonkun matkaa. Siellä hän pyysi kyytimiehensä kävelemään pengerrettyä tietä ja paras kuvauskulma löytyi - maantienojasta. Kun kuva menestyksellisen kilpailun jälkeen oli näyttelykaapissa julkisesti esillä, näytti rouva Sundwallin vävypoika sitä toverilleen kertoen anoppinsa maanneen maantieojassa sitä kuvatessaan.

Ei koskaan saa ajatella, että on liian hienosti pukeutunut tai liian vanha laskeutumaan vaikka maantienojaan, polvistumaan kadulle tai jopa kiipeämään katolle, jos siten saa paremman kuvan kuin normaaliasennosta, sanoo valokuvaava isoäiti ohjeeksi muille harrastelijoille. Monta kertaa hän on itse saanut voittaa ujoutensa ja arkuutensa saadakseen haluamansa kuvan. Pitää olla rohkea mutta ei röyhkeä, sanoo hän.

Rohkeutta ja aloitekykyä on Valborg Sundwallilla ollutkin. Sitä osoittaa hänen kuviensa aihepiiri, joka on nuorekkaan tuore ja elävä sekä samalla laaja. Ihmisiä kadulla, rannoilla, töissä ja touhuissaan on joutunut hänen kameransa eteen, jopa joskus puliukkojakin. Tietysti on hän kuvannut myös lapsenlapsiaan, mutta nämä eivät ole olleet hänen ainoa aiheensa. Kuvaavaa on, että lastenlasten nahistellessa keskenään hän ensin ottaa kuvan heistä ja vasta sitten toruu tilanteen vaatimat torumiset.

Maisema-aiheissa Valborg Sundwall on tietoisesti pyrkinyt moderniin ilmaisuun. Ilmeisesti on hänen opettajansa Jansson erikoisesti varoittanut liian romanttisista kuvista, joista ruotsalaisittain käytetään nimitystä "Rosenlundare". Näyttäessään kuviaan toistaa Valborg vähän väliä kysymyksen: Ei kai tämä kuva ole "Rosenlundare"? Sitä eivät hänen kuvansa yleensä kuitenkaan ole.

AFK oli kova koulu, kertoo Valborg. Siellä otettiin luulot pois, mutta se oli hyvä koulu. Vaikka kritiikki oli usein armotonta, stimuloi se kuitenkin uusiin ponnistuksiin. Kuvia tarvittiin paljon, sillä Valborg otti edelleen osaa työväenopiston kilpailuihin ja lisäksi hän lähetti kuvia ruotsalaisen Foto-lehden kuukausikilpailuihin. Siinä kysyttiin tosi innostusta, sillä ei toimessa olevalla perheenäidillä ole kovin paljon aikaa käytettävänään. Aamiaistunnin aikana hän ehti käväistä Kaivopuistossa katsomassa, oliko siellä ehkä sopivia näkymiä. Mutta juoksuksi oli usein pantava. Kuvaavaa hänen luonteelleen on kertomus heinäsirkasta. Saaristossa sijaitsevalta huvilalta hän toi kerran kaupunkiin kuvattavaksi heinäsirkan. Kun kuvaus oli tehty, kantoi hän mallin takaisin luontoon, läheiseen puistoon. Ettei sille olisi tullut ikävä.

Valborg Sundwall erosi sittemmin AFK:sta, mutta se ei merkinnyt eroa valokuvauksesta. Innostus säilyi entisellään. Hän on osallistunut menestyksellisesti useihin julkisiin kilpailuihin ja kunniamainintoja on tullut myös Foto-lehdestä. Näkyvänä jälkenä harrastuksesta ovat myös 13 kuvakansiota täynnä kuvia. Hänellä on ollut aikaa niidenkin järjestämiseen.

Mutta eivät vain kilpailujen aiheet ole stimuloineet Valborg Sundwallia tarttumaan kameraan. Hän on pyrkinyt pukemaan kuva-asuun häntä miellyttäneet runokuvat ja tuloksena hänellä onkin oma pieni kuvitettu runokirjansa, jossa myös hänen oma ilmaisutarpeensa on purkautunut kuvien ohella sanallisessakin muodossa. Hän kertookin aina olleensa innostunut myös kirjoittamisesta. Tämä kirjallinen suuntaus näkyy muuten hänen kuviensa hauskasti keksityistä motoista.

Valokuvaus on tehnyt minut onnelliseksi, kertoo Valborg. Sen vuoksi kerron harrastuksestani miellelläni myös muille. Tuloksiin ei kuitenkaan pääse ilman ponnistuksia. Tarvitaan palavaa harrastusta, ahkeruutta, pelottomuutta ja itsekritiikkiä. Tietysti on tietty taiteellinen näkemys ja välttämätön tekniikka tarpeen, mutta ennen kaikkea tarvitaan eläytymistä aiheeseen.

Valborg Sundwall on puhdas valokuvauksen harrastaja, jonka ulkonaiset olosuhteet eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Koti, sairas aviomies sekä toimi ovat vaatineet häneltä työtä ja energiaa. Hän jos kukaan olisi voinut sanoa, ettei hänellä ole aikaa valokuvaukseen. Kuitenkin hän on ottanut siihen aikaa ja se on tehnyt hänen elämänsä onnelliseksi ja rikkaaksi. Se on auttanut häntä viime vuosina sairaudenkin aikana. Valokuvauksessa hän on aina halunnut purjehtia täysin purjein.

Hilja Raviniemi

(Text och bilder ur Kamera-lehti nr 3, 1962)

Valborg-sundwall-1.png

Valborg-sundwall-2.png

Valborg-sundwall-3.png